perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kääretorttu

























Gluteeniton 
 
Pohja:
4     kananmunaa
1½ dl     sokeria
1½ dl     perunajauhoja
1 tl     leivinjauhetta 

    Väliin: 
Hilloa ja kermavaahtoa


Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 
Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut perunajauhot ja leivinjauhe. 
Levitä uunipellille ja paista 225 asteessa noin 8-10 min. 
Levitä jäähtyneelle torttupohjalle mielesi mukaan hilloa ja kermaa. 
Kääri rullalle ja anna vetäytyä hieman jääkaapissa. 
(Esim yön yli jos vaikka vieraita on tulossa
seuraavana päivänä. ) 
Koristele mielesi mukaan vasta
ennen tarjoilua.


Ohje napattu Kotikokin ohjeista.
Itse laitoin väliin kuningatar-rahkaa 
sekoitettuna kermavaahtoon, 
sekä mansikkahilloa.
Päälle kermavaahtoa, mansikoita ja pensasmustikoita. 
Kääretorttu voileipäkakkurasiaan ja 
kylmään joksikin aikaa 
ja kesäinen herkutteluhetki on taattu. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mitä mietit